keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Hyppy tuntemattomaan

Me ei olla kovin hyviä suunnittelemaan asioita pitkällä aikavälillä. Tai ollaan me tavallaan hyviä haaveilemaan kaikesta ja suunnittelemaan kaikkea, mutta käytännössä me toteutetaan suuriakin asioita ”hetken mielijohteesta”.

Hyvä esimerkki tästä kaikesta on se, kun me teimme viime kesänä viikossa päätöksen muuttaa Turkuun. Huvittavinta tässä tietenkin on se, että minulla neljännen sukupolven helsinkiläisenä oli aika vankka näkemys siitä mitä Turku on ja kuinka sinne ei missään nimessä voi muuttaa.

Meillä oli kaikki kuviot selvillä Helsingissä: vanhimmalle tyttärelle leikkitoiminnan kerhopaikka, mies käy töissä ja minä jäisin hoitamaan kotiin vuoden ikäisiä kaksosiamme. Oli suuri verkosto sukulaisia, ystäviä ja jopa naapurit, jotka pystyivät tarpeen tullen auttamaan lastenhoidossa.

Mitkä syyt meidät ajoi Turkuun sitten? Työelämä on vienyt minut mukanaan siten, että opintoni ovat jääneet kesken. Yksinkertaisuuden vuoksi halusin suorittaa ne loppuun Helsingissä, joten luin pääsykokeisiin n kuukauden verran, sillä seurauksella, että rakas mieheni sai opiskelupaikan Turun Kauppakorkeakoulusta. Nauroimme asialle, mutta kesällä Muumimaailmaan suoritetun retken yhteydessä kävimme tutustumassa Turkuun ja totesimme, että miksi ei.

Me, mukavuutta rakastavat, tukiverkoista täysin riippuvaiset ihmiset olimme päättäneet siirtää meidän perheen Turkuun. Tuosta noin vain. No, olemmeko sitten katuneet päätöstä? Kyllä ja ei. Oikeastaan olen ihastunut Turkuun ja todennut, että tämä kuitenkin on kaupunki. Täältä löytyy kaikkea. Mutta ystäviä, sukulaisia ja niitä tukiverkkoja on suuri ikävä Helsingistä. Olemme saaneet arjen täällä toimimaan. Kaikki kolme lasta ovat päiväkodissa, minä olen palannut koulun penkille (kiitos JOO-opintojen) ja mieheni opiskelee ja tekee töitä samaan aikaan.


Me emme kuitenkaan ole sellaisia, jotka asettuvat aloilleen tuosta vaan. Uudet muutoksen tuulet ovat jo alkaneet puhkua hiljaa ja eiköhän tässä ensi vuonnakin tehdä taas suuria muutoksia lisää.

1 kommentti:

  1. Isot muutokset tekee vaan hyvää! Meidän arki on myös aika hektistä ja ei varsinaisesti kovin pysyvää. Kaupunki on pysynyt samana, mutta kodit ehtineet nyt parin kolmen vuoden aikana vaihtua suunnilleen puolen vuoden välein, koska, miksi ei? :)

    VastaaPoista